Osallistuva budjetointi 2018 - Maunula-talo
 
Maunula-talo on kaikenikäisten ja erikielisten asukkaiden kohtaamispaikka. Osallistava ja innostava Maunula-talo tuo ihmisiä yhteen tekemisen ja yhdessäolon kautta. Työväenopisto, kirjasto ja nuorisoasiankeskus tukevat toisiaan ja toimivat yhteistyössä kaikilla tasoilla. Maunulan asukkaat ja muut talon käyttäjät osallistuvat toiminnan suunnitteluun ja tapahtumien tuottamiseen. Jakamalla yhdessä elämyksiä, tietoa ja taitoja tuemme ihmisten hyvinvointia, elinikäistä oppimista ja aktiivista kansalaisuutta.”

Maunula-talo on toiminut  parina viime vuonna osallistuvan budjetoinnin kokeilutalona Helsingissä. Osallistuva budjetointi luo talon toimintasuunnitelman lähtökohdat ja valjastaa resurssit asukkaiden näkemysten mukaan jaettavaksi. Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat ovat mukana vuosisuunnittelun ja budjetin jaon kaikissa vaiheissa: ideoimassa, suunnittelemassa ja lopulta äänestämässä ja päättämässä toiminnan lähtökohdista. Kaikki vaiheet ovat avoimia kaikille talon toiminnasta kiinnostuneille.

Tässä kyselyssä kartoitetaan maunulalaisten toiveita Maunula-talon toimintaan liittyen. Kyselyn tulosten perusteella muokataan asukkaiden työpajassa syksyllä 2018 konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, joista äänestetään suosituimmat verkkoäänestyksellä. Eniten ääniä saaneet toimenpiteet toteutetaan vuoden 2019 aikana Maunula-talossa

 

1. Käyn Maunula-talossa

2. Minulle tärkeimmät Maunula-talon toiminnot ovat?

3.

Maunula-talo tarjoaa jo kirjasto-, työväenopisto- ja nuorisopalvelut. Mitä muuta haluaisit tehdä tai kokea Maunula-talossa?
  

4. Mitä haluaisit oppia Maunula-talossa?

5. Jos sinulla olisi käytössä 5000€ rahaa Maunula-talon toimintaan. Miten käyttäisit rahat?

6. Kuinka haluaisit jatkossa tietoa Maunula-talon toiminnasta?

7. Postinumerosi?

8. Haluan osallistua Osallistuvan budjetoinnin työpajaan syksyllä 2018?

9. Haluan saada tietoa Maunula-talon toiminnasta ja tapahtumista sähköpostitse ja minut voi lisätä Maunula-talon postituslistalle?

10. Mikäli vastasit kyllä, niin ole hyvä ja jätä yhteystietosi, jotta voimme ottaa sinuun yhteyttä